Athletics - Expos, Ruskeasuo (18.8. 18:00)

Toisen semifinaaliottelun aloittivat Exposilla Hattunen ja Athleticsilla maanantaina kokoonpanosta puuttunut Vartiainen. Ensimmäisessä vuorossa Vartiainen aloitti vaihtelevasti K-BB-K-BB. Expos jäi kuitenkin nollille, kun Mäkipää paloi kopilla. Hattunen aloitti vakuuttavasti napaten kolmos- ja neloslyöjistä hutipalot ja piti Athleticsin nollilla.

Ottelun alkupuoliskolla Exposilla oli etsikkoakansa, mutta neljän ensimmäisen vuoron aikana se jätti jopa kahdeksan juoksijaa pesille, tuloksena vain kaksi juoksua. Athleticsin kannalta ottelu alkoi vaikuttaa lupaavammalta, kun sen onnistui tasoittaa viidennessä ja samanaikaisesti Vartiainenkin oli näyttänyt vakiintuvan ottaen jo viidestä peräkkäisestä lyöjästä palot.

Kuudennesta vuorosta muodostui kuitenkin ottelun käännekohta, kun Vartiainen päästi kuusi juoksijaa putkeen pesille (2 hittiä, 4 kävelyä) ja antoi Exposin juoksijoiden lisäksi edetä viidesti villeillä syötöillä. Ottelun parhaiden pelaajien valintaraadin perustelu Athleticsin parhaan (kyykkäri Mikko Aalto) valinnaksi, kuvaakin hyvin ottelun ratkaisuhetkiä: Aalto blokkasi kuitenkin tosi hyvin. Näin Expos karkasi viiden juoksun etumatkalle, minkä kiinnikurominen Hattusen syötöistä osoittautui Athleticsille mahdottomaksi. Hattusen varmuudesta kertoo, että hän kävelytti vain kaksi juoksijaa koko ottelussa (1 BB, 1 HP).


Tuomarit:
Seistola A (Plate)
Rämä A (1B)
Kirjuri:
Vänskä S
Parhaat pelaajat:
Mikko Aalto (K)
Ari Hattunen (V)
Syöttäjät:
Ari Hattunen (W)
Janne Vartiainen (L)

  1 2 3 4 5 6 7 8 9   TOT
LOB 2 2 3 1 0 1 1 3 1 = 14
Expos 0 1 0 1 0 5 1 1 3 = 12
Athletics 0 0 0 0 2 0 0 0 1 = 3
LOB 1 2 0 2 1 1 1 0 1 = 9

Athletics
Lyönti ja kenttäpeli
Nimi Pos I AP AB 1B 2B 3B HR BB HP SH SF IO K R RBI SB CS EF ET PO AS
Sebastian Nymark 6 9 5 4 0 0 0 0 0 1 0 0 0 2 0 0 1 0 2 1 0 1
Niko Wirgentius 515 9 5 5 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0
Janne Vartiainen 151 9 5 5 0 0 0 0 0 0 0 0 0 3 1 0 0 0 1 1 3 3
Mikko Aalto 2 9 4 3 1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 7 1
Harri Pigg 7 9 4 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 1 0
Jani Anttila 3 9 4 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 9 0
Heikki Valkama 8 9 4 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0
Tuomas Lehto 9 9 4 4 2 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 3 0
Howard Sklar 4 9 4 4 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 1 0 3 3
Totaalit: 39 37 6 0 0 0 1 1 0 0 0 12 3 0 1 0 4 2 27 8
Syöttö
Nimi IP R ER ERA RA #BAT H HR K BB HP BK WP
Janne Vartiainen 6.1 10 6 8.53 14.21 38 7 0 5 12 1 0 7
Niko Wirgentius 2.2 2 2 6.75 6.75 15 4 0 0 2 0 0 0
Totaalit: 9 12 8 8 12 53 11 0 5 14 1 0 7
Expos
Lyönti ja kenttäpeli
Nimi Pos I AP AB 1B 2B 3B HR BB HP SH SF IO K R RBI SB CS EF ET PO AS
Timo Liiri 6 9 6 5 1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 2 1 4 0 0 1 0 3
Pertteli Salmenperä 2 9 6 3 2 0 0 0 3 0 0 0 0 0 2 0 3 0 0 1 12 1
Jere Kaistinen 8 9 6 6 0 1 0 0 0 0 0 0 0 2 1 2 0 0 1 0 2 0
Jari Miettinen 4 9 6 2 1 0 0 0 4 0 0 0 0 1 3 0 0 0 1 1 2 3
Olli Mäkipää 3 9 6 6 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 9 0
Jari Härö 7 9 6 4 2 0 0 0 0 1 0 1 0 0 1 1 1 0 0 0 0 0
Mikko Liljeberg DH 0 6 5 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0
Tapio Parkkinen 5 9 6 3 0 1 0 0 3 0 0 0 0 1 2 0 0 1 1 0 1 2
Jarmo Lehtonen 9 9 5 3 1 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 2 0 0 1 0 1 0
Ari Hattunen 1 9 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1
Totaalit: 53 37 9 2 0 0 14 1 0 1 0 5 12 7 9 1 4 3 27 10
Syöttö
Nimi IP R ER ERA RA #BAT H HR K BB HP BK WP
Ari Hattunen 9 3 0 0 3 39 6 0 12 1 1 0 1
Totaalit: 9 3 0 0 3 39 6 0 12 1 1 0 1