Icebreakers - Athletics, Ruskeasuo (10.5. 18:00)

Kärkijoukkueiden kaudenavaus


Keskiviikkona 10.5 kautensa aloittivat Ruskeasuolla isäntäjoukkue Icebreakers, sekä espoolainen Athletics. Ennakkoasetelma oli sikäli erinomainen, että molemmat joukkueet ovat viihtyneet SM-sarjan kärkikahinoissa jo vuosia. Vielä kiinnostavammaksi ottelun teki se, että molemmista joukkueista oli kuultu talven mittaan todella mielenkiintoisia uutisia.

Talven todellinen uutispommi oli Athleticsin sekä viime vuotisen Giantsin yhdistyminen yhdeksi, nimekkäitä ja kokeneita pelimiehiä viliseväksi joukkueeksi. Icebreakers oli taas ilmoittanut vahvistaneensa joukkuettaan taukoa pitäneillä entisillä tähtipelaajilla. Icen joukoissa nähtiinkin kaksi kovan luokan pelimiestä; Saksan baseball-kentillä viime vuodet pelannut Kristian Seppänen, sekä loistavana hyökkäyksen kärkenä ja kelpo puolustuspelaajana tunnettu Sergio Fernandez.

Itse peli ei kuitenkaan täysin lunastanut mehukkaan ennakkoasetelman lupauksia. Molempien joukkueiden vähäinen talvitreenaus näkyi ruosteisena puolustuspelinä, ja virheitä tehtiinkin yhteensä parikymmentä. Hyökkäyksessä sen sijaan nähtiin muutamia komeita lyöntejä - useita tuplia, yksi tripla, sekä Janne Vartiaisen todella vaikuttava kaari hevoshakaan left-centterille. Molempien joukkueiden syöttäjät heittivät lujaa ja syöttivät muutenkin hienosti, eivätkä liialliset kävelyt päässeet häiritsemään pelin sujuvaa etenemistä. Ottelu lähti kuitenkin liikkeelle melko yksitoikkoisesti yhden joukkueen komennossa. Athletics otti heti ensimmäisessä vuoroparissa kärkisijan selkeästi itselleen, ja marssi pelin puoleen väliin asti vakuuttavasti johtaen. Viidennen tasoittavassa Icebreakers aloitti kuitenkin tasaisesti pienentämään eroa hyvillä lyönneillä sekä paremmalla puolustuksella. Neljässä vuoroparissa Ice teki 11 juoksua, mutta Athletics onnistui pitämään itsensä tavoittamattomissa. Viimeinen vuoropari oli juoksuton, ja Athletics nappasi voiton käsipallolukemin, 16-19.

Tuomarit:
Mika Sarjanen (Plate)
Jari Miettinen (1B)
Kirjuri:
Timo Liiri
Parhaat pelaajat:
Kristian Seppänen (K)
Janne Vartiainen (V)
Syöttäjät:
Janne Vartiainen (W)
Kristian Seppänen (L)

  1 2 3 4 5 6 7 8 9   TOT
LOB 1 0 1 1 1 1 1 2 1 = 9
Athletics 5 0 2 3 5 0 1 3 0 = 19
Icebreakers 1 0 4 0 2 3 3 3 0 = 16
LOB 0 2 0 1 2 0 2 2 0 = 9

Icebreakers
Lyönti ja kenttäpeli
Nimi Pos I AP AB 1B 2B 3B HR BB HP SH SF IO K R RBI SB CS EF ET PO AS
Sergio Fernandez 61 9 6 5 3 0 0 0 1 0 0 0 0 0 5 1 1 0 0 0 0 3
Jarno Niemi 2 9 6 5 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 1 0 0 0 14 0
Jussi Saaristo 8 9 6 5 2 0 0 0 1 0 0 0 0 1 3 3 2 0 2 0 1 1
Kristian Seppänen 16 9 6 6 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 3 4 1 0 0 1 2 2
Anssi Rämä 3 9 6 6 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 3 1 0 1 0 7 0
Sampo Pihkala 5 9 6 5 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 1
Juho Piiroinen 7 9 6 6 0 0 0 0 0 0 0 0 0 6 0 0 0 0 0 0 0 0
Simopekka Vänskä 9 9 5 3 1 0 0 0 2 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 1 0
Niko Aalto 4 9 5 5 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 4 0 2 1
Totaalit: 52 46 10 4 0 0 5 1 0 0 0 8 16 11 6 1 8 1 27 8
Syöttö
Nimi IP R ER ERA RA #BAT H HR K BB HP BK WP
Kristian Seppänen 7 16 7 9 20.57 44 11 1 9 8 0 1 0
Sergio Fernandez 2 3 0 0 13.5 12 0 0 4 4 0 0 1
Totaalit: 9 19 7 7 19 56 11 1 13 12 0 1 1
Athletics
Lyönti ja kenttäpeli
Nimi Pos I AP AB 1B 2B 3B HR BB HP SH SF IO K R RBI SB CS EF ET PO AS
Harri Pigg 85 9 7 4 1 0 0 0 3 0 0 0 0 2 3 0 1 0 3 0 1 2
Omar Miranda 5 3 3 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 1 0 0 0 1 0 0 2
Heikki Valkama 8 6 4 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 2 0
Jani Anttila 3 9 6 5 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 3 3 0 0 0 0 11 1
Tony Jones 2 9 6 5 1 0 1 0 1 0 0 0 0 0 4 4 3 0 0 1 9 0
Janne Vartiainen 1 9 6 5 2 0 0 1 1 0 0 0 0 2 2 4 2 0 0 1 0 1
Martin Modev 9 9 6 6 0 1 0 0 0 0 0 0 0 1 2 3 1 0 0 0 1 0
Antonio Muñoz 7 4 3 3 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 1 0 0 1 1 1
Jani Kortelainen 7 5 3 1 0 0 0 0 2 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 1 0 0
Jesus Cavallero 6 9 6 4 1 0 0 0 2 0 0 0 0 0 1 0 1 0 2 0 0 3
Mikko Reinman 4 4 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 1 0 1 1
Jaakko Pigg 4 5 4 4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 3 0 0 0 0 0 0 1 0
Totaalit: 56 44 6 3 1 1 12 0 0 0 0 13 19 15 10 0 7 4 27 11
Syöttö
Nimi IP R ER ERA RA #BAT H HR K BB HP BK WP
Janne Vartiainen 9 16 5 5 16 52 14 0 8 5 1 1 3
Totaalit: 9 16 5 5 16 52 14 0 8 5 1 1 3