Puumat - Athletics, Ruskeasuo (6.5. 18:00)

Helsingin Puumat ja Espoon Athletics avasivat baseball-kautensa päivän muita joukkueita jäljessä aurinkoisella Ruskeasuon kentällä. Ennakkosuosikkina otteluun lähtivät kiistämättä Espoolaiset, mutta kauden ensimmäisissä peleissä ei ole mikään etukäteen varmaa. Athletics aloitti vahvasti heti ensimmäisellä hyökkäysvuorollaan, sillä kolme ensimmäistä lyöjää pääsivät kentälle hiteillä. Ensimmäinen palo tuli neljäntenä lyöneen Martin Modevin lyödessä korkean kaaren kopiksi keskelle takakenttää. Lyöntivuoro pääsi kuitenkin vaihtumaan vasta kun kärkilyöjä Valkama tuli uudelleen vuoroon ja paloi maapallolla kolmospesämiehelle. Kuusi juoksua sisään ja Athletics ryhmittyi puolustukseen syöttäjä Wirgentiuksen johdolla. Puumien vastaus jäi kuitenkin vaisuksi, sillä lyöntivuoro päättyi jo viidennen lyöjän jälkeen. Ensimmäisessä vuoroparissa Puumille syöttänyt Roope Timonen siirtyi loukkaantumisen vaivaamana sivuun, tehden tilaa kovaa heittävälle Sami Naapurille. Naapuri selvisi toisesta vuoroparista aavistuksen paremmin, muttei kyennyt pitelemään Athleticsien moukarimaista hyökkäystä. Neljä jouksua sisään toisessa vuoroparissa ja tilanne jo selväntuntuinen 0-10. Wirgentius kiristi edelleen tahtia toisessa vuoroparissa ja poltti kaksi Puumien lyöjää strike out:lla, kentän hoidellessa kolmannen palon. Kolmas hyökkäys athleeteilta kävi jo tutuksi tulleella tavalla; yhdeksän lyöjää ehti tehdä viisi juoksua ennen kolmatta paloa ja vuoron vaihtumista. Kolmannessa Puumat jäi jälleen juoksutta, kahden lyöjän käveltyä kentälle vapaataipaleella, ennen kuin Wirgentius lopetti kolmannenkin vuoroparin strike out:iin. Neljännen vuoroparin alussa Athletics sai vaihteeksi vain yhden juoksun aikaan, mutta Puumat jätettiin jälleen nollille Athelticsien puolustuksen onnistuessa pelaamaan kauden ensimmäisen tuplapelinsä. Viidennessä Puumat sai vihdoin juonen päästä kiinni - puolustukssa kolmeen paloon tarvittiin vain kolme Athleticsin lyöjää. Peli oli kuitenkin jo selväntuntuisesti 0-16 ja kaikki odottivat Puumien viimeisen hyökkäyksen olevan vain muodollisuus ja ottelun päättyvän armosäännön perusteella viidenteen vuoropariin. Wirgentius oli kyllä kävelyttänyt useita lyöjiä, mutta ensimmäistäkään hittiä hän ei ollut vielä antanut. Sen muutti kuitenkin Puumien kärkenä viidenteen hyökkäykseen lähtenyt Anis Moubarak, joka iski pallon sisäkentän ohi oikealle takakentälle. Athleticsien sisäkentän sekoillessa helpossa koppipallossa, sai Puumat ainoan tarvitsemansa oljenkorren, ja kavensivat ottelun tilanteeseen 4-16. Näin siis hätäisimmät joutuivat purkamaan jo pakkaamiaan tavaroitaan kasseistaan, sillä peli jatkui. Athletics varmasti hieman tyrmistyi yllättävästä käänteestä ja jäi nollille kuudennessa hyökkäyksessään. Puumat taas jatkoivat lähes toivottomalta tuntuvaa takaa-ajoaan kahden juoksun arvoisesti, mutta Athletics löi lopullisen naulan arkkuun seitsemännen vuoroparin hyökkäyksessään. Kahdeksan juoksua sisään Naapurin kävelyttäessä kuusi lyöjää ja Puumien puolustuspelin notkahdellessa. Kolme Puumien koppilyöntiä lopetti pelin seitsemännen vuoroparin jälkeen tilanteeseen 6-24.

Tuomarit:
Jere Kaistinen (Plate)
Tuomas Ropponen (1B)
Kirjuri:
Timo Liiri
Parhaat pelaajat:
Sami Naapuri (K)
Niko Wirgentius (V)
Syöttäjät:
Niko Wirgentius (W)
Roope Timonen (L)

  1 2 3 4 5 6 7 8 9   TOT
LOB 1 1 1 1 0 1 1 0 0 = 6
Athletics 6 4 5 1 0 0 8 = 24
Puumat 0 0 0 0 4 2 0 = 6
LOB 2 0 2 0 2 1 2 0 0 = 9

Puumat
Lyönti ja kenttäpeli
Nimi Pos I AP AB 1B 2B 3B HR BB HP SH SF IO K R RBI SB CS EF ET PO AS
Jani Pakkala 8 7 4 2 0 0 0 0 1 1 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 2 0
Francisco Garcia 4 7 4 3 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 1 1
Terho Tiilikainen 63 7 4 2 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 1 1 1 0 1 0 7 1
Sami Naapuri 31 7 4 3 0 0 0 0 1 0 0 0 0 2 1 1 0 0 0 1 2 5
Roope Timonen 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0
Marcus Congiu 9 7 4 4 1 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 2 0 0 0 0 1 0
Jukka-Pekka Lahtinen 7 6 3 2 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
Anis Moubarak 2 7 4 3 1 0 0 0 1 0 0 0 0 1 2 0 0 0 2 2 3 1
Henry Perkkari 5 3 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1
Esa Kokko 6 6 3 1 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 1 0 3 0 3 1
Jouni Hirvonen 5 4 3 2 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 1 0
Joni Silvennoinen 7 1 1 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
Totaalit: 36 23 2 0 0 0 12 1 0 0 0 6 6 4 2 0 7 4 21 10
Syöttö
Nimi IP R ER ERA RA #BAT H HR K BB HP BK WP
Roope Timonen 1 6 3 27 54 10 4 0 0 2 0 0 0
Sami Naapuri 6 18 11 16.5 27 41 11 0 4 8 1 0 1
Totaalit: 7 24 14 18 30.86 51 15 0 4 10 1 0 1
Athletics
Lyönti ja kenttäpeli
Nimi Pos I AP AB 1B 2B 3B HR BB HP SH SF IO K R RBI SB CS EF ET PO AS
Heikki Valkama 8 7 6 4 2 0 0 0 2 0 0 0 0 0 4 1 1 0 0 0 1 0
Niko Wirgentius 1 7 6 5 1 2 0 0 0 1 0 0 0 0 4 3 1 0 0 0 1 2
Janne Vartiainen 5 7 6 5 2 1 0 0 1 0 0 0 0 0 4 0 0 0 1 0 2 1
Martin Modev 9 3 3 3 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 0 0 0 0 0 0
Jani Anttila 3 7 6 4 1 1 0 0 2 0 0 0 0 0 3 2 0 0 1 0 8 1
Harri Pigg 7 7 6 4 0 0 0 0 2 0 0 0 0 1 3 0 0 0 0 0 0 0
Iiro Ikävalko 6 7 5 5 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 1 0 1 0 4 1
Howard Sklar 4 3 3 3 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 1 0
Orviel Fernandez 2 7 5 3 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 4 2
Saku Salminen 4 4 2 2 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0
Mika Kortelainen 9 4 3 2 0 0 0 0 1 0 0 0 0 2 0 0 0 0 0 0 0 0
Totaalit: 51 40 11 4 0 0 10 1 0 0 0 4 24 12 3 0 3 0 21 7
Syöttö
Nimi IP R ER ERA RA #BAT H HR K BB HP BK WP
Niko Wirgentius 7 6 0 0 7.71 36 2 0 6 12 1 0 1
Totaalit: 7 6 0 0 7.71 36 2 0 6 12 1 0 1