Historia
Ennen 1980-lukua ei Suomessa yleisen käsityksen mukaan ole juurikaan pelattu baseballia. Aivan täydellisesti
baseball ei kuitenkaan ole ollut poissa maastamme. Olipa Suomella Helsingin olympialaisten alla hetken aikaa jopa baseball-maajoukkue, joka 1951 vieraili
Ruotsissa ja Tanskassa. Olympialaisten yhteydessä pelattiin 6.8.1952 näytösottelu Helsingin pallokentällä. Liekö lajin
psykologis-taktiset hienoudet olleet liian vaikeita, vai mikä oli syynä, mutta baseball ei saanut vankempaa jalansijaa Suomessa. Toisaalta tarina
kertoo, että 1990-luvulla Riihimäellä SM-sarjan otteluun ilmaantui eräs vanhus kehumaan, miten hän oli aikoinaan pelannut baseballia...
Suomen Baseball- ja Softball-liitto perustettiin 9.3.1981. Erkki Heikkilä oli perustanut 1980 Turkuun Bases
BSC:n, joka pelaili ruotsalaisten divarijoukkueiden kanssa ystävyysotteluita. Helsingissä Katajanokan Haukat (Hawks) oli ottanut baseballin ohjelmaansa
1980. Aluksi nämä kaksi seuraa muodostivat SBSL:n, mutta jo ensimmäisen vuoden aikana syntyi Kerava Sluggers, japanilaisten Kintaro (Helsinki),
Hämeenlinna Zebras BC. Myös Helsingin Pallotoverit otti softballin ohjelmaansa. 1981 Hawks pelasi Ruotsin III-divisioonassa ja Bases II-divisioonassa.
Baseballin SM-sarjaa on pelattu vuodesta 1981 lähtien, jolloin sen voitti Hawks. Aina 2000-luvun alkupuolelle
asti sarjan laajuus on pysynyt suunnilleen samana ja kerrallaan sarjassa on ollut mukana noin viisi joukkuetta, jotka tosin ovat vaihdelleet paljonkin.
Taloudellisen laman aikana myös baseball-joukkueisiin iski lama eikä 1992 sarjaa pelattu lainkaan. SM-sarjan historia jakaantuukin luonnollisesti
kahteen toisistaan lähes riippumattomaan osaan - ennen ja jälkeen 1992. Kuvaavaa on, että 80-luvun joukkueista 2000-luvulle asti pelasi vain
Puumat Helsingistä, joka onkin ollut mukana alusta alkaen - Hawks ja Helsingin Pallotoverit yhdistyivät syksyllä 1981 ja ottivat nimen Wranglers,
joka 1982 vaihtoi nimekseen Puumat. Muutkin joukkueet ovat olleet pääkaupunkiseudulta joitakin lyhytaikaiseksi jääneitä poikkeuksia
lukuunottamatta. Riihimäen Piraijat on ainoana joukkueena pystynyt viemään voittopokaalin Kehä III:n ulkopuolelle. Divisioonia ei ole kyetty
SM-sarjan rinnalle toistaiseksi vielä muodostamaan.
Baseballin maajoukkue osallistui B-ryhmän EM-kisoihin 80-luvulla, minkä jälkeen laji on monessa
maassa kasvanut huomattavasti. Tuolta ajalta on tilastoissa myös voitto Saksasta. 90-luvulla maajoukkue osallistui vain PM-kisoihin, joihin se aina
erikseen kerättiin kasaan. Vuodesta 1998 lähtien maajoukkue on ollut pysyvämpi ja osallistunut jälleen myös EM-kisoihin.
Softballia pelattiin 80-luvulla suunnilleen baseballin laajuudessa. 90-luvulle tultaessa softball-harrastus
kuitenkin hiipui. Softballin säännöllistä pelaamista on sen jälkeen muutaman kerran yritetty aloittaa, mutta siinä ei ole oikein
onnistuttu.
Junioritoimintaa syntyi katastrofivuoden 1992 jälkeen. Monet nykyisistä joukkueista ja pelaajista
ovatkin tuon ajan junnutyön hedelmää. Junnusarjoja ei kuitenkaan onnistuttu vakiinnuttamaan, vaan seurojen junnutoiminta päättyi
viimeistään kasvatettavan junnujoukkueen pelaajien tullessa täysi-ikäisiksi. Vuonna 2002 aloitettiin uudelleen junioritoimintaa, jonka
tavoitteena on muodostaa pysyvät baseball-sarjat eri ikäryhmille.
Major League Baseballin luettelosta löytyy ainoastaan yksi Suomessa syntyneeksi ilmoitettu pelaaja. John
Michaelson syntyi 12.8.1893 Taivalkoskella ja syötti kaudella 1921 Chicago White Soxin joukkueessa kaksi ottelua (2.7 IP, 3 ER). Nykyisestä SM-sarjasta
ensimmäisenä ammattimaiseksi pelaajaksi ulkomaille on päässyt Jukka-Pekka Kurvinen Ruotsiin vuonna 2004. College-tasolla Yhdysvalloissa
on pelannut mm. Joni Listola ja Marcus Ouni.
Baseballin SM:
1981 Hawks
1982 Wranglers
1983 Puumat
1984 Puumat
1985 Kintaro
1986 EBSC
1987 Puumat
1988 Devils
1989 Devils
|
1990 Devils
1991 Puumat
1992 -
1993 Puumat
1994 Pirajat
1995 Puumat
1996 Athletics
1997 Athletics
1998 Athletics
1999 Puumat
|
2000 Athletics
2001 Athletics
2002 Icebreakers
2003 Expos
2004 Expos
2005 Expos
2006 Expos
|
Mestaruudet lkm:
9 Puumat
(Hawks/Wranglers)
5 Athletics
3 Expos
3 Devils
1 Kintaro
1 EBSC
1 Piraijat
1 Icebreakers
|
Lisenssipelaajat lajeittain ja sarjoittain
Lisenssipelaajat yhteensä
|
|